Trainee, Finance
Sumitomo SHI FW
Job Description
Trainee, Finance (2 henkilöä)
Haemme kahta energistä kesätyöntekijää talousosastollemme Varkauteen. Talousosasto vastaa yhtiön kirjanpidosta ja raportoinnista. Osaston tehtäviin kuuluvat myös myyntilaskutus ja ostolaskujen käsittely. Talousosaston tehtäviä ovat yhtiön maksuliikenne, rahoitustoiminnot, pankkisuhteet ja kassavirtaennusteet.
Edellytämme alan AMK- tai yliopisto-opintoja. Arvostamme hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista osaamista sekä tietoteknisiätaitoja. Tehtävässä tarvitaan täsmällisyyttä, numerotarkkuutta ja vuorovaikutustaitoja. Talousoastolla työtä tehdään tiimeissä, joten tiimityöskentelytaidot ja oma-aloitteisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia hakijalle. Kerro meille hakemuksessa itsestäsi ja määrittele tarkemmin millaisista tehtävistä olet kiinnostunut. Liitä mukaan myös CV ja opintorekisteriote.
Miksi SFW?
Meillä pääset työskentelemään kansainvälisessä ympäristössä, ammattitaitoisessa työyhteisössä. Pääset hyödyntämään opinnoissasi saavuttamiasi taitoja ja saat tukea kokeneilta ammattilaisilta.
Sinut perehdytetään tehtäviisi heti työsuhteen alussa ja sinulla on nimetty ohjaaja, joka neuvoo ja tukee sinua työssäsi.
Sinulla on käytössäsi yrityksemme laaja työterveyshuolto ja virkistystoiminta.
Mitä vielä odotat? Hae nyt!
Rekrytointiprosessi
- Hakuaika päättyy 10.3.2024, mutta aloitamme haastattelut jo hakuajan aikana
- Haastattelut järjestetään toimistollamme Varkaudessa/Espoossa tai Teamsin kautta. Tapaat tulevan esihenkilösi haastattelussa.
- Liitä mukaan CV:si ja saatekirje sekä opintorekisteriote
- Jos olet kiinnostunut useista paikoista, lähetä kaikkiin erilliset hakemukset
- Ilmoitamme päätöksistä sähköpostitse hakuajan päätyttyä
Lisätiedot: Niina Rantala, Treasury Manager, niina.rantala@shi-g.com, puh. 040-8676151
About Us
Sumitomo SHI FW (SFW) toimittaa puhtaan energiantuotannon ratkaisuja ja palveluita, jotka edistävät hiilidioksidipäästöjen vähentämistä maailmanlaajuisesti. Toimimme yhteensä 20 paikkakunnalla 14 maassa. Ratkaisujamme ovat energian tuotanto biomassasta ja jätteestä, pitkäkestoinen energian varastointi, jätteiden kierrätys arvokkaiksi lopputuotteiksi, hiilidioksidin talteenotto, savukaasujen puhdistus, hukkalämpökattilat sekä palvelut toimittamiemme tuotteiden digitalisoimiseksi ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi maailmanlaajuisilla sähkö- ja teollisuusmarkkinoilla.
Tarjoamme asiakkaillemme kestäviä energiaratkaisuja useille teollisuudenaloille, kuten energia-, jäte-, kemikaali-, metalli-, sementti- sekä sellu- ja paperiteollisuuteen ja kestävien polttoaineiden valmistukseen. SFW:n maailmanlaajuinen menestys projektien toteuttamisessa perustuu 1 800 osaavan työntekijämme laajaan asiantuntemukseen ja kokemukseen.
Job Info
- Job Identification 387
- Job Category Finance
- Posting Date 01/22/2025, 06:06 AM
- Apply Before 03/16/2025, 05:59 PM
- Job Schedule Full time
- Locations Relanderinkatu 2, Varkaus, 78200, FI